Valokiila 03/2026
Valokiila 03/2026
Valokiila on kuunneltavissa Daisy- online-palvelun kautta 13.02.2026 alkaen ja ilmestyy Audio-CD:nä postitse myöhemmin.
Puheenjohtaja Tuomo Burman
Puheenjohtaja kertoo hallituksen kuulumisia. Juttu kuunneltavissa kokonaisuudessaan Valokiilaan äänilehdessä.
Toiminnanjohtaja Maija-Leena Stigell
Toiminnanjohtaja kertoo yhdistyksen kuulumisista. Juttu kuunneltavissa kokonaisuudessaan Valokiilaan äänilehdessä.
Toimisto tiedottaa
ICT-tuki henkilö tiedottaa
Ville Hutun vanhempain vapaa jatkuu helmikuun puoleenväliin saakka.
Toimistosihteeri Marjoriikka on hiihtolomalla viikon 10 eli 02.-08.03.
Ilmoituksia
Annansilmät-Aitta
Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n ylläpitämän, näkövammaisten käsitöitä myyvän Annansilmät-Aitan toiminta päättyy kevään 2026 aikana.
Oikeuksienvalvonta tiedottaa
Vammaispalvelulain soveltamisala muuttui - koulutuksia keväällä
Vammaispalvelulakiin lisättiin vuoden alussa elämänvaihetta koskeva säännös. Tämä tarkoittaa, että vammaispalveluja myönnettäessä arvioidaan, milloin eri elämänvaiheissa olevan ihmisen avun tai tuen tarpeeseen tulee vastata vammaispalvelulain mukaisilla palveluilla ja milloin yleisten sosiaalipalvelujen arvioidaan olevan riittäviä.
Tule mukaan kevään Teams-koulutuksiin asiakasprosessista, vammaispalvelulain soveltamisalasta, eri vammaispalveluista ja yleisistä sosiaalipalveluiden ja omaishoidon tuesta. Kaikille avoimet koulutukset ovat 15.4, 23.4., 29.4., 6.5. ja 20.5. kello 16-17.30. Teams-linkit tulevat liiton tapahtumakalenteriin.- Ulkoinen linkki
Tapahtumat
Laskiaistapahtuma Leppävirralla
Tapahtuma on su 15.2. klo 12-15, os. Vehmersalmentie 304, Konnuslahti. Paikan päällä pääset testamaan paraolympia välineitä sekä muita liikuntavälineitä. Hiihtoladut ovat myös kunnossa, hiihtämään voi mennä omilla välineillä. Tarjolla pientä hernekeittoa ja makkaraa sekä omakustanteinen kahvio löytyy (käteismaksu). Ohjelma soveltuu näkövammaisille. Tapahtuman järjestää Leppävirran vammaisneuvosto yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Lisätietoja Tanja Tirkkoselta puh. 040 507 7843.
Kyselytunti – tietoa arjen helpottamiseen
Kyselytunti on seuraavan kerran ma 02.03.
Tervetuloa jutustelemaan ja juomaan kupponen kuumaa!
Tarvitsetko tietoa, mutta et tiedä mistä sitä hakea? Yhdistys järjestää matalankynnyksen kyselytunnin toimintakeskuksella aina kuun ensimmäisenä maanantaina kello 12-14. Voit tulla piipahtamaan, kysyä mieltä askarruttavaa asiaa esimerkiksi näkövammaisuudesta, tietoteknisistä ongelmista, yleisesti arkeen liittyvistä asioista tai vaikkapa vain jutustelemaan. Paikalla ei siis tarvitse olla koko aikaa. Toiminnanjohtaja ja ICT-tukihenkilö etsivät sen hetkistä tietoa eri lähteistä sekä ohjaavat oikean avun piiriin.
Huomiona, että emme voi auttaa esim. henkilökohtaisissa pankki- tai lääkäriasioissa.
Kyselytunnin tavoitteena on helpottaa näkövammaisen tiedonsaantia ja kyselytunti on kaikille avoin.
Tervetuloa kyselemään!
t. Maija-Leena ja Ville
Talviliikuntapäivä Kuopiossa
Kokoontuminen sataman talvikahvilalla ma 09.03. klo 12.Kävellään yhdessä jäälenkki, jonka jälkeen on mahdollisuus paistaa omat makkarat laavulla ja halutessaan voi juoda omakustanteisesti kahvit talvikahvilassa. Ilmoittautumiset Marjoriikalle viimeistään 27.02. mennessä puh. 044 061 3161.
Avoimet ovet
Avoimet ovet järjestetään Kuopion toimintakeskuksella pe 10.04. kello 10-14. Ohjelmassa myyjäiset, arpajaiset sekä mukavaa yhdessä oloa.
Retki Pyhätunturille syksyllä
Retki Pyhätunturille 31.08-.03.09.2026. Matkan alustava hinta 340€, joka täsmentyy osallistujamäärän mukaan. Matkan hintaan kuuluu kuljetukset Pielavesi-Kuopio-Pyhätunturin välillä, majoitus 5hlö huoneistoissa, aamupalat, lounaat Pyhätunturilla sekä ohjelmasta opastettu kierros Kemijoen kulttuuri- ja historia kierroksella Pelkosenniemellä sekä ohjelmallinen illallinen Lucky Ranch Saluunalla. Ohjelmassa myös makkaranpaistoa kodalla sekä talutusratsastusta tai tutustumista hevosiin Lucky Ranchilla. Matkan hinta ei siis sisällä meno ja tulomatkan kahveja tai lounaita, kahvia kulttuurikierroksella, talutusratsastusta eikä iltapaloja. Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset ke 18.03. mennessä Marjoriikalle puh. 044 061 3161.
Karaokea Validia talolla
Seuraavat karaoke kerrat ovat:
ti 24.02. klo 10-12
ti 24.03. klo 10-12
ti 21.04. klo 10-12
ti 26.05. klo 10-12
ti 16.06. klo 10-12
Kuopion Invalidien kanssa yhteistyössä karaokea Validia talolla Päiväkeskuksessa osoitteessa Savonkatu 16A. Sisäänkäynti takapihalta. Vetäjänä Tuomo Burman. Tervetuloa!
Vertaistuki
Vertaistukiryhmä näkövammaisten läheisille
Oletko näkövammaisen perheenjäsen, ystävä tai muu läheinen? Haluatko jakaa kokemuksia, saada vertaistukea ja keskustella arjen haasteista muiden samassa tilanteessa olevien kanssa?
Näkövammaisten läheisten ryhmä tarjoaa turvallisen ja luottamuksellisen tilan kohtaamiselle, keskustelulle ja vertaistuelle.
Ryhmässä:
- Saat puhua vapaasti tunteistasi
- Voit myös vain kuunnella
- Keskustelut ovat luottamuksellisia
Ryhmä toteutetaan yhteistyössä Keski-Suomen Näkövammaisten Oivallus –hankkeen kanssa. Kokoontumiset järjestetään samanaikaisesti Kuopion ja Jyväskylän ryhmien kesken. Oivallus –hankkeesta Sari vetää ryhmiä Jyväskylästä käsin.
Aloitustapaaminen pidetään ti 21.4. klo 17 – 19 yhdistyksen toimintakeskuksella Kuninkaankatu 23 A 2 krs, 70100 Kuopio. Ryhmään on mahdollista osallistua myös etänä.
Lämpimästi tervetuloa!
Lisätietoa ja ilmoittautumiset p. 044 061 3161, sp. aanilehti@psnry.fi
Olisiko Ystäväpiiri-ryhmä sinun juttusi?
Yksinäisyyttä kokeville yli 65-vuotiaille suunnattu Ystäväpiiri-ryhmä alkaa to 12.03. Pohjois-Savon Näkövammaisten toimintakeskuksella os. Kuninkaankatu 23A, Kuopio.
Vanhustyön keskusliiton kehittämässä Ystäväpiiri-ryhmätoiminnassa tapaat iäkkäitä ihmisiä, jotka haluavat tutustua uusiin ihmisiin ja joita yksinäisyys on koskettanut. Ryhmää ohjaavat koulutetut Ystäväpiiri-ohjaajat Marjoriikka Rissanen ja Katja Arenmaa. Ryhmän toteuttaa taustataho Pohjois-Savon Näkövammaiset ry.
Ryhmään osallistuu enintään kahdeksan henkilöä, ja se kokoontuu 12 kertaa kolmen kuukauden aikana. Ryhmän kantavia voimia ovat mukava ja turvallinen yhdessäolo, yksinäisyyden tunteen lievittäminen ja jakaminen sekä ystävystymisen mahdollisuudet. Jokainen ryhmä on osallistujiensa näköinen: kaikki voivat vaikuttaa siihen, mitä yhdessä tehdään ja toiminta suunnitellaan kaikille sopivaksi.
Ystäväpiiri-ryhmä kokoontuu torstai päivisin klo 13-14.30. Ryhmään ilmoittaudutaan etukäteen. Ohjaajat sopivat tapaamisen kanssasi ennen ryhmätoiminnan alkua.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
Marjoriikka Rissanen, puh. 044 061 3161
Ota rohkeasti yhteyttä!
Valoinen -vertaistukiryhmä
Seuraavat tapaamiset ovat:
ti 17.02. klo 13 ja klo 16.
ti 24.03. klo 13 ja klo 16.
ti 14.04. klo 13 ja klo 16.
ti 19.05. klo 13 ja klo 16.
Valoinen vertaistukiryhmä jatkaa toimintaansa tammikuussa 2026. Uutena ryhmänvetäjänä aloittaa Tanja Tirkkonen Leppävirralta.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset edellispäivään mennessä Tanjalle puhelinnumeroon 040 507 7843 tai sähköpostiin tanja.tirkkonen@gmail.com.
Seuraavat kokoontumiskerrat ovat toimintakeskuksella sekä etänä Whatsapp puhelun tai tavan puhelun kautta.
Huili -vertaistukiryhmä työikäisille
Seuraavat kokoontumiset ovat:
to 26.02. klo 17-19
to 26.03. klo 17-19
to 30.04. klo 17-19
to 28.05. klo 17-19
Uusi Huili -vertaistukiryhmä työikäisille aloittaa toimintansa to 29.01.2026 klo 17-19, toimintakeskuksella. Jatkossa ryhmä kokoontuu aina kuukauden viimeisenä torstaina. Ryhmään on mahdollista osallistua erikseen sovittuna myös etänä. Päävastuussa vetäjänä toimii vapaaehtoinen Minna Hytönen Tervosta, toiminnanjohtaja Maija-Leena Stigell on myös mukana ryhmän toiminnassa. Ryhmätoiminta on matalankynnyksen vertaistukitoimintaa, ryhmän kokoontumisen pääpainot ovat jutustelussa ja tutustumisessa, levossa ja kohtaamisessa. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla ryhmäläiset tutustuvat toisiinsa sekä suunnitellaan yhdessä kevään sisältöä ja juodaan kahvit. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua. Jos herää kysyttävää, Minna vastailee mielellään kysymyksiin puh. 045 212 6615, sähköposti helmihattu1@gmail.com
Olet lämpimästi tervetullut!
Liikunnan ilmoitukset
Saijan jumppa
Saijan jumpat joka keskiviikko kello 10-11. Teams- etäyhteyden kautta.
Ilmoittautumiset ja lisätietoa numeroon 044 081 8933 tai osoitteeseen saija.vornanen@gmail.com.
Kuntosali
Kuntosalivuorot perjantaisin klo 14-15 Suokadun palvelutalolla.
Kuntosalille tarvitaan joko Eläkeläisten hyvinvointiranneke tai Palvelukeskuksen hyvinvointiranneke. Rannekkeen voi ostaa Kuopion liikuntahalleilta Kuntolaaksosta, Lippumäeltä tai Kuopio-Hallilta.
Lisätietoja saa Katrilta puh. 040 777 7827.
Kerhoilmoitukset
Iisalmi
Seurakuntatalon alasali
Ilvolankatu 14 B
Näkövammaisten kerho
to 10.3. klo 12-13.30
to 7.4. klo 12-13.30
to 12.5. klo 12-13.30
Kuopio
Pohjois-Savon Näkövammaiset ry:n toimintakeskus
Kuninkaankatu 23 A, 70100 Kuopio
ke 18.02. klo 13-14.30. Toimintakeskuksella. Aiheena Koulumuistot, Maija-Liisa Laitisen vetämänä. Huom! Ennakkotehtävä: Palauttakaa mieliinne myös omia koulumuistoja.
ke 25.03. klo 13-14.30. Toimintakeskuksella. Vieraana Mira Leinonen, aiheena pääsiäinen.
ke 22.04. klo 13-14.30. Toimintakeskuksella. Vieraana Leena Tiilikainen aiheena keskustelupakkojen avulla keskustelua.
ke 20.05. klo 13-14.30. Toimintakeskuksella. Vieraana Oikeuksienvalvonnan asiantuntija Maarit Halonen, aihe tarkentuu myöhemmin.
Leppävirta
Vanha pappila
Savonkatu 19, 79100 LEPPÄVIRTA
Ti 3.3. klo 12-13.30 (klo 13.30-14 vapaata seurustelua)
Ti 7.4. klo 12-13.30 (klo 13.30-14 vapaata seurustelua)
Ti 12.5. klo 12-14
Pielavesi
Pielaveden seurakuntakeskuksen virastotalon kokoushuoneessa, os. Pappilatie 11.
ti 24.02. klo 10-11.30
ti 24.03. klo 10-11.30
ti 21.04. klo 10-11.30
ti 26.05. klo 10-11.30
Suonenjoki
Suonenjoen kerho kokoontuu vuoden 2026 keväällä parillisten viikkojen keskiviikko klo 12-14 Kohtaamossa osoitteessa Keskuskatu 4. Vetäjänä toimii Mikael Falin, puhelin 044 362 9996, sähköposti mieli.sisa@gmail.com.
Varkaus
Kuoppakankaan seurakuntakeskus
Kuoppakankaankatu 11
Näkövammaisten kerho
Mahdollisuus arkiateriaan ennen kerhoa.
Kerhon aikataulut:
ti 3.3. klo 11.30-13
ti 7.4. klo 11.30-13
ti 5.5. klo 11.30-13
Kulttuuri
Kirjallisuuspiiri
Kirjallisuuspiiri jatkuu totuttuun tapaan kuun viimeinen tiistai vuonna 2026.
Seuraavat tapaamiset ovat:
ti 24.02. Käsiteltävänä kirjana AI-Mehsen Amani: Hayati-Rakkaani
Lämpimästi tervetuloa mukaan kirjallisuuspiiriin joko paikan päällä toimintakeskuksella tai TEAMS-etäyhteydellä.
Kuopion Musiikkikeskus
Katson sineen taivaan, la 21.02. klo 16
Helsinki Noir Suite – Searching for Tapio, pe 27.02. klo 19
Kuopion kaupunginteatteri
Divet Show, vierailuesitys to 26.02. klo 18.30
Iisalmen nuorisotalolla
Tanssiesitys TULVA, to 19.02 klo18.30-20.30.
Kirjasto Unplugged – Zachary Hietala, pe 20.02. klo 18.
LOVER & Moonshine Mojo & Karanneet Käärmeet, pe 27.02. klo 20.
Varkauden teatteri
Lava-ammuntaa VIII, to 26.02. klo 18.
Warkaus-Sali
Andrea Caré: Tribuutti Pavarottille, la 14.02.
Yhteistyöjärjestöjen ilmoituksia
Visus-hanke
Teams-terveystuokiot jatkuvat
Kaikille avoimet ja maksuttomat Teams-terveystuokiot jatkuvat myös tänä vuonna. Tuokiot järjestetään tuttuun tapaan aina kerran kuukaudessa, torstaisin, kello 10–12. Kesätauon aikana kesä-heinäkuussa ei ole Teams-tuokiota.
Visus-terveystuokioiden alustavat ajankohdat vuonna 2026
- To 26.2. klo 10–12 käsitellään painoterveyttä elämänkaaren, toimintakyvyn ja arjen jaksamisen näkökulmasta. Asiantuntijavieraanamme on Painoklinikan ylilääkäri, Lihavuuslääkäriyhdistyksen hallituksen jäsen ja entinen toiminnanjohtaja André Heikius.
- To 26.3. klo 10–12
- To 23.4. klo 10–12
- To 28.5. klo 10–12
- To 27.8. klo 10–12
- To 24.9. klo 10–12
- To 29.10. klo 10–12
- To 26.11. klo 10–12
- To 17.12. klo 10–12
Teams-terveystuokioon linkin voit pyytää sähköpostitse katri.suomalainen@natery.fi.
Hyvän olon olohuone
Hyvän Olon Olohuoneet jatkuvat Kuopion kansalaisopiston ja Vanhustyön keskusliiton yhteistyössä lukuvuonna 2025–2026. Uutta tietoa ja keskustelua hyvän ikääntymisen teemoista rennolla otteella.
Kokoontumiset kerran kuussa torstaisin klo 10–12, Puistokartanon Kallavesi-salissa (Puistokatu 20, Kuopio). Voit osallistua tapahtumaan myös omasta olohuoneestasi etänä Zoom-sovelluksen kautta.
12.3.2026 Ajokyky – Vieläkö hyppään rattiin
2.4.2026 Toivo ja unelmat – Elämänkriisit kuuluvat elämään
Lisätietoa Hanna-Reetta Metsänheimo puh. 044-718 4745, hanna-reetta.metsanheimo@kuopio.fi tai linkki Zoom-yhteyteen tarja.siltanen@vtkl.fi
Tukipilari, Kuopio
Kirjastokatu 5 A 1, 70100 Kuopio.
Avoimet ovet maanantaisin klo 14-16 ja tiistaisin klo 10-12.
Lisätietoja www.tukipilari.fi- Ulkoinen linkki tai Essi Saarela, essi.saarela@tukipilari.fi, puh. 040 557 4646
OLKA®-Toiminta
Pääsairaalan OLKA-piste on avoinna arkisin 10-14.
OLKA-piste sijaitsee sairaalan päärakennuksen ensimmäisen kerroksen pääaulassa.
Olka-pisteiden lisätietoja
OLKA-vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Samja Mykkänen, puh. 044 729 2176
Näkövammaisten kuntoutusta tarjoavat tahot
Näkövammaisten kuntoutus on monipuolinen kokonaisuus. Kuntoutus auttaa itsenäisessä selviytymisessä ja täysipainoisessa elämässä näkövamman tuomien haasteiden keskellä. Sisältäen apuvälineiden käytön opetusta, liikkumisen ohjausta, tietotekniikkataitoja, vertaistukea ja psykososiaalista tukea moniammatillisena kuntoutuksena, sopeutumisvalmennuksena, sekä ammatillisena kuntoutuksena työelämään tai opintoihin liittyen. Haku tapahtuu pääsääntöisesti Kelan kautta lääkärinlausunnon tai kuntoutussuunnitelman perusteella
Näkövammaisten liitto
Tarjoamme kuntoutusta sekä yksilöllisesti että ryhmässä näkövammaisille ja näköongelmaisille, unohtamatta näkövammaisen ja hänen omaisensa saamaa vertaistukea.
Tavoitteenamme on edistää toimintakykyäsi, itsenäistä selviytymistäsi, osallistumismahdollisuuksiasi sekä työllistymistäsi. Kuntoutuksen päämääränä on mahdollisimman hyvä omatoiminen elämä ja sujuva arki.
Meillä on kuntoutuksen asiantuntijat, kokemus ja ammattitaito sekä vuosikymmenien kokemus kuntoutuspalveluiden tuottamisesta ja tyytyväiset kuntoutujat. Tarjoamme esteettömät ja monipuoliset tilat kuntoutumisellesi.
Etsitään yhdessä ratkaisuja näkövamman aiheuttamiin haasteisiisi!
Kuntoutuspalveluihimme kuuluvat aikuisten ja lasten kuntoutus, ICT- sekä näön tutkimiseen liittyvät palvelut. Kustantajana on pääsääntöisesti Kela tai keskussairaala.
Lisätietoja eri kuntoutuksista Kuntoutus- Iiriksen sihteeriltä puh. 09 3960 4455 tai sähköposti kuntoutus-iiris@nakovammaistenliitto.fi.
Kruunupuisto
Sinulla voi olla oikeus Kelan järjestämään harkinnanvaraiseen moniammatilliseen yksilökuntoutukseen, jos sairautesi on laaja-alainen ja siihen liittyy monia eri ongelmia.
Kuntoutus on Kelan kustantamaa ja asiakkaalle maksutonta. Kuntoutuksen hakemista varten asiakas tarvitsee alle vuoden vanhan B-lausunnon, jossa haettavan kuntoutuksen perusteet, hyödyt ja tavoitteet on tuotu esille. Kuntoutukseen voi hakeutua myös henkilö, joka tarvitsee apua päivittäisissä toimissa. Kelan päätöksellä, myös läheisesi osallistuminen kuntoutukseen on mahdollista. Tavoitteena toimiva arki.
Kurssin kesto on enintään 15 vuorokautta ja se toteutetaan kolmessa 5vrk jaksossa. Lisätietoja puh. 040 684 6488 tai kuntoutus@kruunupuisto.fi.
Kunnonlähde Kankaanpää
Voit hakea meille Kelan kustantamaan näkövammaisen moniammatilliseen yksilökuntoutukseen, joka voidaan toteuttaa myös sopeutumisvalmennuksena.
Nyt voit hakeutua moniammatilliseen yksilökuntoutukseen virkistävään Kunnonlähteen ympäristöön myös harkinnanvaraisena kuntoutuksena! Meillä on upea moniammatillinen tiimi sinua odottamassa, ja näkövammakuntoutuksen osaamisestamme huolimatta meillä ei keskitytä pelkästään näkövammaasi, vaan sinun kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi. Moniammatillisen yksilökuntoutuksen tavoitteena on, että pystyt näkövammastasi huolimatta tekemään töitä tai selviytymään sinulle merkityksellisistä arjen toiminnoista.
Moniammatilliseen yksilökuntoutukseen voit hakeutua, kun sinulla on todettu näkövamma ja tarvitset tukea sen tuomiin muutoksiin. Näkövamma aiheuttaa sinulle moniammatillisen kuntoutuksen tai sopeutumisvalmennuksen tarpeen. Palvelussa ei ole yläikärajaa ja voit olla työelämässä tai eläkkeellä.
Yleensä kuntoutus toteutetaan useammassa viiden vuorokauden jaksossa kerrallaan. Kuntoutus on asiakkaalle kokonaan maksutonta ja Kela kustantaa myös majoituksen kahden hengen huoneessa täysihoidolla. Yhden hengen huoneen voi saada käyttöönsä omakustanteisesti niin kauan kuin huoneita riittää. Kuntoutus hakemuksen täyttämisen kanssa voi auttaa KYS-kuntoutus ohjaajat.
Lisätietoja kuntoutuksesta: Kuntoutussihteeri
kuntoutustoimisto@kunnonlahde.fi
050 394 7524
Liikkuva Kuopio
Vinkkejä, virikkeitä, vahvistusta liikuntaluurista.
Tarvitsetko neuvoja ja tietoa liikuntaan liittyvissä asioissa?
Soita maksuttomaan palveluumme 044 718 2505.
Liikuntaluuri palvelee torstaisin kello 12-14.
Seuraava Valokiila
Seuraava Valokiila, numero 04/2026 ilmestyy Daisy-Onlinessa perjantaina 27.02. ja Audio-CD:nä myöhemmin.
Ilmoitukset keskiviikkoon 25.02. mennessä.
Kaikki yhteystiedot löytyvät yhdistyksen verkkosivuilta.